Kuntavaalikevät on jo pitkällä ja paikalliset puolueet kampanjoivat ahkerasti kukin omien lupauksiensa tiimoilta. Monin paikoin näyttää siltä, että kuntatason ja valtakunnallisen tason politiikka sekoittuu, melko räikeästikin.
Kuntavaaleissa on kuitenkin kysymys siitä, että kuntapolitiikkaa ei tehdä yksin, vaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa yhteistyö keskiössä. Kuntapolitiikassa ei siis ole opposiota, kuten valtakunnallisessa hallituspolitiikassa. Kuntatasolla tulee tehdä yhteistyössä kunnan kannalta parhaita ratkaisuja kohti tulevaisuutta. Kuntavaaleissa ei siis äänestetä hallitusluottamuksesta, eikä tehdä EU-tason ratkaisuja. Valtuustossa päättäjien tulee kyetä oman kunnan tasolla kompromisseihin, jotta asioita saadaan eteenpäin. Ketään eikä mitään ei hyödytä jatkuva kaiken vastustaminen ja vanhojen haikailu.
Kuntavaaleissa kuntalaiset äänestävät valtuuston päättämään omasta arkielämästään omassa kunnassaan. Äänestäjien kannattaakin miettiä, miten kukin paikallispuolue ja sen ehdokkaat vastaavat äänestäjien omia arvoja ja arkeen liittyviä tarpeita kulloisessakin elämänvaiheessa konkreettisesti paikallisella tasolla.
Meillä demareilla on laaja-alainen näkemys ja kokemus huittislaisesta arjesta. Joukossamme on eri elämänvaiheissa eläviä, eri alojen ammattilaisia, vanhoja politiikan konkareita ja uusia vaikuttamisesta kiinnostuneita ehdokkaita. Teemme töitä sen eteen, että jokaisella huittislaisella on hyvät eväät elämään. Meille kaikille tärkeintä on toimia oman paikkakuntamme hyväksi – Pidetään huolta Huittisista, niin Huittinen pitää huolta meistä.
Jaa tämä artikkeli